maanantai 19. joulukuuta 2016


T R E N D I T 

Bik Bok menee trendien edellä!
Yksi suosituimpia näin talven alla on ollut tää neule jota on     mennyt valtavasti pukinkonttiin kuin asiakkaan omaankin kaappiin. Poolo kaulus on plussa ja kyseinen tuote on kaunis päällä sekä sopii mainiosti kenen tahansa vartalolle.



Villakangastakin kanssa voi yhdistää esimerkiksi hupparin, pipon tai huivin. Syksyn, talven ja keväänkin must have!



Bik Bokin reaaliaikaisimmat trendit voi napata suoraa mallinukkejen päältä!



 Sametti tekee tuloaan pinnalle ja Bik Bokissa se ollaan otettu haltuun ennen muita. Sametti jättää sanattomaksi once sitä saa itse päälle. 







Työnkuva ja tiimityö

Mun työnkuvaan kuuluu melkein täsmälleen samat asiat kuin muiden työntekijöiden työnkuvaan.  Asiakaspalvelussa esimerkiksi on joskus toimittava tiiminä. Työtiimi luo mukavan työympäristön joka minulla on ollut. Lähes kaikilla on oikeastaan sama toimijan rooli,  jollain vain eri vahvuudet kuin toisella. Työnantajalla on eniten valtaa työnjaossa. 
Kuvitellaan normaali kahdeksan tunnin päivä. Imuroin, keitän kahvin, keskustelen työnantajan kanssa, kuorma tulee jos on tullakseen, siistin liikettä, asiakaspalvelen.


Myymälätilan skannaus

Olen kävelemässä Bik Bok nimisen liikkeen ohi, juuri ennen kuin katseeni katkeaa, näen liikkeen seinällä ihanan kissa t-paidan. Päätän mennä katsomaan kyseisen paidan hinnan. Hinta oli kohdallaan, joten nappaan tuotteen käteeni, tahdon ostaa tuotteen. Kyseisen seinän katseella pari kertaa läpikäyden, huomioni kiinnittyy vaaterekkiin, jossa on paljon kauniita mekkoja. Kuulen pirteän äänen -"moikka", minulle hymyilee tyylikkäästi pukeutunut myyjä, tervehdin takaisin. Myymälässä on rento ilmapiiri. Seuraavaksi huomioni saa näyttävä juhlaseinä jota ihastelen. Sen vierestä löytyy pöytä täynnä "linda" nimistä housua, "aika halvat", -mietin. Myyjä suuntaa minuun hymyillen, "olisinko mä voinut olla sulle jotenkin avuksi?". 
Vastaan olevani hieman avun tarpeessa kyseisten linda housujen kanssa, en tiedä kokoani. Keskustelemme myyjän kanssa, hän kysyy minun yleistä käyttämää farkku kokoa ja antaa minulle sovitukseen 2 eri kokoa ja ohjaa minut sovitukseen. Olen sovittanut nyt molemmat farkut ja myyjä huikkaa sovarin käytävältä -"no miten kävi lindojen kanssa?". Tulen ulos kopista ja kerron että S koko oli minulle sopiva. Sanon ottavani ne. Kävelen kassalle myyjän kanssa. Myyjä kertoo kassalla että housut jotka ostan ovat olleet hyvät ja suositut housut, hän sanoo kissa paitaa söpöksi ja on kuulemma ostanut siskollensa kyseisen paidan joululahjaksi, sitten hän kysyy olisinko tarvinnut pinniä tai ponnaria, kuulemma tarjous. Kieltäydyin koska en tarvinnut. Maksan ostokset, kuitti paperi oli vahvempaa kuin olin tottunut, se on hyvä juttu. Myyjä kiittää ja hymyilee sekä toivottaa hyvää päivän jatkoa. Kävellessäni ulos liikkeestä, olen tyytyväinen ja tulen varmasti ostoksille toistekin!

Lisämyynti ja ristiinmarkkinointi

Lisämyynti - asiakkaalle tarjotaan lisää tuotteita. Lisämyynnillä pyritään nostamaan myyntejä. Esim. asiakkaan ostaessa mekkoa, tarjoan sukkahousuja. 

Ristiinmarkkinointi - toisiinsa liittyvät tuotteet ovat samoissa esillepanoissa, mieluiten lähekkäin. Esim. asiakas tulee ostamaan farkut ja näkeekin mallinuken päällä kyseisissä farkuissa vyön ja ostaa molemmat tuotteet.

Miten minä olen lisämyynyt?
Asiakaspalvelu tilanteessa otan asiakkaan tarpeet huomioon. Näkemällä vaatteen kauniina ja kehumalla sitä asiakkaalle voi vaikuttaa myös asiakkaan ostopäätökseen. Kassalla lisämyyn esimerkiksi suosittelemalla kivoja lisiä lahjapakettiin asiakkaan ostaessa lahjakortin. Pinnit ja ponnarit ovat yksi perinteisiä lisämyynnin keinoja. 

Miten ristiinmarkkinointi näkyy yrityksessämme?
Esimerkiksi kassalla on esillä paketti jossa on lahjakortti ja pörrösukat. Asiakkaan ostaessa lajkakorttia hän ihastuu tähän kyseiseen paketti ideaan ja hän tahtoo myös pörrösukat. 


Esillepano ratkaisut

Bik Bokin esillepano ratkaisut eivät poikkea toisistaan radikaalisti, vaan henki pysyy samana. Töissä jokaisella seinällä on oma nimensä sen mukaan mitä siellä milloinkin on, esim juhla seinä, joulu seinä yms. Harmonia säilyy liikkeessä eroavaisuuksista huolimatta. 
Väri erot ovat seinien välillä huomattavin ero, on kuitenkin parempi laittaa yhtä väriä tiettyyn paikkaan esille, kuin viskata sinne tänne. 

Mallinukkejen päällä nähdään usein kuumimmat trendit. Tuotteet jotka  ovat mallinukkejen päällä, löytyvät viereiseltä seinältä/pöydältä. BikBokissa mallinuket ovat esillä heti myyymälän suussa.


Ykköspöydältä löytyy suosittuja tuotteita, niin kutsuttuja vetonauloja.


Seinät tuovat visuaalista ilmettä ja rakentavat liikkeen ilmeen ja hengen.


Kassan vasemmalta puolelta löytyy joka naisen yleisiä asusteita jotka on hyvä pitää näyttävästi esillä.


Joulu kamppanja seinä jonka löytää heti liikkeen edestä.


Kassa, lisämyynti alue!



Tuoteryhmät, tuotealueet, tuotteet pääpiirtein

Bik Bok tarjoaa kattavan valikoiman muotia, vaatteet, laukut ja muut asusteet. 




keskiviikko 14. joulukuuta 2016


Mitä olen oppinut? Aikaansaannokseni?

Ensimmäinen työssäoppimisjakso on ollut mulle antoisa! Kun katson taakse paria ekaa viikkoa huomaan edistyneeni työtehtävissäni myymälässä. Kassan opin sujuvasti parissa viikossa jolloin asiakaspalvelu tilanne kassalla lähti myös sujumaan luonnollisemmin. Asiakaspalvelussa olen edistynyt mielestäni huomattavasti, siihen on auttanut myös tuote tietämys jota on kertynyt tän parin kuukauden aikana. Asiakaspalvelijana olen rento. On kiva, kun asiakas lähtee tyytyväisenä ostoksineen sen jälkeen kun olen hänet palvellut. Olen kuitenkin oppinut että asiakaspalvelijana minun täytyy olla pitkäjänteinen ja osata ns. heittäytyä palvelu tilanteessa.
Suurin aikaansaannokseni on varmaankin asiakaspalvelu ja tuotteiden myynti.

Yhdessä ohjaajan kanssa ollaan tehty seiniä yms muita esillepanoja. Niitä tehdessä ymmärtää sen haastavuuden. 
Viikkaaminen, etenkin farkkujen onnistuu multa hyvin. Viikkaamisessa olen ylipäätään kehittynyt hyvin.

Työpäiviini sisältyy kaikkea mahdollista työtehtävää! 


Uusia sanoja
Työssäoppimisen aikana tärkeitä, uusia opittuja sanoja.

frontti - esillepanon/seinän etummaisin rekki
alahengi - alimmainen rekki
lattiarekki - lattialla säilytettävä rekki
assa - tarkoittaa asustetta ja tulee englannin kielen sanasta "accessories"
assapiikki - niin sanottu piikki jossa assoja myydään esillä
jullari - juliste
torso - mallinukke ilman jalkoja
skanneri - kuorman jokainen laatikko skannataan skannerilla
telakka - kuorman skannaamisen jälkeen skanneri asetetaan takaisin telakkaan
rullakko - käytetään roskan kuskaamiseen viedessä kierrätykseen, muistuttaa häkkiä
reklamaatio - epäkelpo tuote myyntiin, tehdään reklamaatio. Valmistusvikainen tuote on siis reklamaatio tuote.
kamppis - kampanja
häly - varashälytin
värihäly - punainen hälytin, joka väkisin avattaessa värjää vaatteen pilalle, ei hälytä.
TPA - tuotteita per asiakas

keskiviikko 9. marraskuuta 2016


Työssäoppimispaikka BikBok

Mä oon alottanut tällä viikolla mun ensimmäisen työssäoppimis jakson! Mun työssäoppimispaikkana toimii nuorille naisille suunnattu vaateliike BikBok, joka on norjalaisen Varner Groupin omistama ketju. BikBok sijaitsee kauppakeskus Plazan toisessa kerroksessa (Vilhonkatu 8).






torstai 13. lokakuuta 2016


Itsearviointi/oppisopimus

Eli miten mun opiskelut on tähän asti mennyt?
Mun opiskelut on sujunut tähän asti todella hyvin. Tää on todellakin mun ala. Oon saanut toteuttaa itseäni omalla tavallani.
Omasta mielestäni olen hyvä tiimin jäsen, osaan ottaa ohjat ja kantaa. Osaan kuunnella ja kehittää muiden ideoita. Muutenkin, tiimissä on aina kivempi tehdä töitä kuin yksin, varsinkin jos tiimi toimii! Olen hyvä myös visuaalisten ilmeiden luomisessa, tykkään suunnitella julisteita ja asioiden graafista ilmettä. Jotta tämä sujuisi paremmin, täytyy mun vielä opetella illun käyttöä, jotta työntekoon tulisi enemmän mahdollisuuksia. 
Haluan kehittää itseäni, oppia uutta ja oppia muista tällä alalla opiskelevista. Kuten mainitsin, tahdon oppia käyttämään illustraattoria paremmin. Muutenkin koneen käytössä voisin oppia vielä paljon uutta. Välillä mun on vaikea ottaa kritiikkiä vastaan, sen sijaan että nyökkäilisin hiljaa, alan korjailemaan itseäni. Jatkossa yritän oppi kuuntelemaan kritiikkiä omista töistäni. 
Näiltä opinnoilta mä odotan siistejä projekteja. Haluan tulla nähdyksi töilläni ja saavuttaa tällä alalla paljon!
Innolla odotan tulevia psykooseja, kyllä ne sieltä sitten tulee.


                             

Avoimet ovet-juliste


Jokainen meidän ykkösten visuista suunnitteli itsenäisesti Avoimet ovet mainos julisteen. Julisteessa piti näkyä tarkasti aikataulu, amiksen logo, osoitteet sekä eri some-logot. Halusin tehdä julisteesta yksinkertaisen ja tyylikkään. Oli hieman haastavaa tehdä kaikkia aloja edustava juliste, joten mun tekemässä julisteessa ei pahemmin ole mitään amiksen aloihin viittaavaa. Värejä en halunnut käyttää, musta ja valkoinen siksi että pelasin varman päälle. Musta ja valkoinen on myös tyylikäs vaihtoehto. Tämä tehtävä oli todellakin mun mieleen, koska sain toteuttaa mun mieleistä osaamisaluetta. Alla mun tekemä jule.



keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Raportin tekeminen ja Avoimien pähkinä

Miten teet raportin?

1.RECTANGLE esim 600mm x 600mm. Älä käytä värejä (ääriviivat ja täyttö)
2. Piirrä tai/ja kirjoita raporttiin
3. Sijoita juuri luomasi tekstit/piirrustukset (whatever)paikoilleen.
4. OBJECT -> TRANSFORM -> MOVE (600mm) Jatkossa siirtäessäsi kuviota 600mm (myös sivut, ja ylös että alas).
5. Ota käyttöön musta nuoli. Ota aktiiviseksi vain takana oleva neliö.
Älä käytä täyttö tai ääriviivaa. ->edit cut ->edit paste in front
6. Musta nuoli. Raahaa koko härpäke swatches valikkoon.
7. Piirrä rectangle työkalulla yksi corten levy ja hae swatches valikosta tekemäsi pinta.




tiistai 4. lokakuuta 2016



Metsäkuutio
                           

Noin viikko sitten ruvettiin ryhmissä työstämään 2x2x2 metsäkuutioita joiden tarkoitus oli tuoda pala metsää keskelle kaupunkia, tässä tapauksessa kauppakeskus Plazaan. Alussa selattiin pinterestiä inspiraation löytämiseksi ja se tuntui hetken ihan ylitsepääsemättömältä. Vikoilla metreillä me päästiin tuloksiin ja luonnokset saatiin valmiiksi.
Mun oma rooli tässä työssä oli aika paljon aikatauluttamista ja kirjoittamista. Kirjoitin esim myyntipuheen ja panostin planssin visuaaliseen ilmeeseen. Henkilökohtaisesti työ ei ollut helpoimmasta päästä jonka takia inspiraation löytäminenkin oli vaikeaa, miten tuot palan luontoa keskelle kaupunkia oli se kysymys johon piti löytää vastaus.
Oon todella ylpeä että me pystytään tyttöjen kanssa ryhmänä juttelemaan, se on tärkeää. Tehtiin hyvää ja nopeaa työtä planssin suhteen, ilman tätä henkeä se ei olisi ollut niin helppoa.

Metsäkuutio pinterest kansiosta:













tiistai 13. syyskuuta 2016

Habitare 2016

Me kaikki käsi- ja taideteollisuus alojen oppilaat päästiin kokemaan Habitare sisustus messut Helsingissä. Mulle Habitare oli täysin vieras juttu, en siis ollut koskaan kuullutkaan joten en oikein edes odottanut mitään, mutta yllätyin paikan päällä. 
Tarkoitus oli tosiaan kiertää oman ryhmän kanssa mutta suunnitelmat muuttui ja jokainen kiersi vähän kenen kanssa sattui. Siitä huolimatta törmäiltiin visujen kanssa ja porukat vähän vaihteli, mikä oli mun mielestä tosi hyvä. Oli kiva kuulla mitä mieltä kaveri oli jostain tietystä jutusta!
Me kierreltiin messuilla noin 4 tuntia, vähempikin olisi riittänyt mutta ajan sai onneksi kulumaan hierontatuoleissa, heh.
Mua itseäni eniten inspiroi "sisustetut huoneet" joista otinkin varmaan eniten kuvia. Myös taidenäyttelyt oli cool kun ei tarvinnut ostaa mitään!
Alla (melkein) kaikki mun otokset messuilta. Pahoittelen kuvien laatua, mulla oli messuilla käytössä vaan kännykän kamera.  



sunnuntai 28. elokuuta 2016


Näyteikkunat, ykkös-pöydät ja ikkunateippaukset:


                        
                                      Lindex:


                          Jack and Jones:


Vero Moda: