sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

      ______________


NÄYTTÖ - TILAUSTYÖ, PESSI & ILLUSIA NÄYTELMÄN VISUALISOINTI



"Pessi ja Illusia -satuklassikko on sovitettu musiikilliseksi esitykseksi, jonka teatterikoulun 14-19-vuotiaat Esitysprojekti-kurssin oppilaat esittävät yhdessä Musiikkiopiston jousisoittajien kanssa. Esityksessä kuullaan mm. Ahti Sonnisen vuonna 1952 valmistuneeseen Pessi ja Illusia -satubalettiin säveltämää musiikkia."

Esitykset pe 26.4. klo 19 ja la 27.4 klo 14 Kulttuuritalo Kivassa Salossa.

Alkuperäisteos Yrjö Kökkö
Dramatisointi Rauli Jokelin
Sovitus Sarika Lipasti ja työryhmä
Ohjaus Sarika Lipasti
Musiikin sovitus ja johto Sofia Rockas
Valo ja tekniikka Ääni ja Media oy
Visualisointi Ida Hakala
Julistekuva Essi Lakanen



Pääsin visualisoimaan kansalaisopiston nuorten näytelmää nimeltä Pessi ja Illusia.
Visualisointiin kuului lavastuksen suunnittelu ja toteutus, puvustuksen suunnittelu ja toteutus, maskeerauksen suunnittelu ja toteutus sekä budjetointi.
Lavastuksessa käytimme kiviä ja hämähäkin verkkoa joka oli tehty kuteesta, lavastus oli siis hyvinkin yksinkertainen mutta pyrin tuomaan eloa näyttämölle hahmojen kautta. Esitykseen kuului myös huikea orkesteri joka toi esitykseen todella paljon lisää! 







Maskeerauksen suunnittelu ja toteutus. Teatteri maskeissa on tärkeää ottaa huomioon
valaistus, valot syövät huomattavan osan maskeista, mielummin siis liikaa kuin liian vähän.


Pessi


Illusia



Ristilukki


Pihlaja, puu


 Bombus, mehiläinen



 Mehiläiskuningatar


 Hiirirouva ja lapsi










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti